TIETOA TAPAHTUMASTA

Iskelmäviikko

Musiikkia ja maalaisromantiikkaa heinäkuisessa Savossa

Kiuruveden Iskelmäviikko on aito iskelmämusiikin tapahtuma Suomen suvessa, maalaiskaupungin leppoisassa savolaistunnelmassa. Tapahtuma vie mukanaan musiikkielämyksiin niin menneiden vuosien sävelmin kuin myös uusien iskelmätähtien johdattamana.

Tervetuloa sivuillemme ja heinäkuussa paikanpäälle kokemaan konsertit, tanssit ja iloinen ilmapiiri!

Aikaa jäljellä avajaisiin:

iskelmaviikko

Tapahtuman historia lyhyesti

Iskelmäviikko juhlii 2018 kaksikymmenvuotis taivaltaan. Tapahtuman alkutahdit lyötiin 1999 edeltäneenä vuonna lakkautetun Osuusmeijerin piha-alueella, aivan Kiurujärven rannassa. Ensimmäisen tapahtuman esiintyjistä mainittakoon mm. edesmennyt Kirka, joka oli tuolloin yksi maamme vetovoimaisimmista artisteista. Viikkoa ennen tapahtumaa alkavan iskelmätapahtuman ilosanomaa vietiin pyöräillen Seinäjoelle saakka, ”Tankoillen Tangomarkkinoille” teemalla.

Seuraavana vuonna tapahtuma järjestettiin Kiuruveden torilla ja tuntui, että iso tapahtumateltta peitti alleen koko torin. Vuonna 2000 tapahtuma-alue siirtyi lopulliselle paikalleen, vanhalle urheilukentälle, ala- ja yläkoulun tuntumaan.

Tapahtuma on kasvanut pikkuhiljaa matkan varrella ja esimerkiksi karavaanarit ovat ottaneet tapahtuman omakseen; ensimmäisten vuosien muutamasta kymmenestä vaunukunnasta on tultu 2017 kesän ennätyslukemaan, 737 vaunukuntaan. Siis vaunukuntien määrä on kymmenkertaistunut matkan varrella.

Laulukilpailu on järjestetty ensimmäisestä tapahtumasta alkaen ja ensimmäiseksi voittajaksi Toivo Kärki-laulukilpailun nimeä kantaneessa kisassa lauloivat Erkki Räsänen (Tangokuningas 2000) ja Kaija Pietilä. Tangokuninkaiksi ovat laulaneet Kiuruveden laulukilpailun voittajista myös Pekka Mikkola ja Marco Lundberg sekä tangokuningattareksi Kati Forss. Vuodesta 2013 on Iskelmäviikolla kukitettu IskelmäMestareita ja vuonna 2017 järjestettiin ensimmäisen kerran sarja varttuneemmille laulajille, kun ensimmäiset SenioriMestarit valittiin. Laulukilpailun taso ja suosio on kasvanut vuosi vuodelta.

Tanssileiri on kuulunut alusta asti tapahtuman ohjelmistoon ja lavatanssit myös. Alkuvuosina lavatansseja järjestettiin sekä Jänteen Hallilla, että Puistonrinteellä, mutta tanssijoiden toivomuksesta IskelmäAreenan yhteyteen rakennettu TanssiAreena otettiin käyttöön vuonna 2015.

CRW_0193

Iskelmäviikolla on esiintynyt maamme eturivin artisteja aina Kari Tapiosta Paula Koivuniemeen, Agentseista Souvareihin, sekä Jenni Vartiaisesta Tuure Kilpeläiseen. Yhden illan yleisöennätys on vuodelta 2005, jolloin ”tötteröpäiden” yhtye Leningrad Cowboys esiintyi yli 5000 päiselle yleisölle. Lähes 5000 hengen yleisöön ylsi myös Jari Sillanpää vuonna 2013, esiintyessään Iskelmäviikon 15-v. juhlatapahtumassa. Välittömästi Jarin esityksen päätyttyä alkoi näyttävä ilotulitus juhlavuoden kunniaksi.

20 vuotis juhlavuoden järjestelyt ovat hyvässä vauhdissa ja ohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan 18.1. alkavilla Matkamessuilla.

KARTTA

Iskelmätoimiston sijainti kartalla